Pojat pelaa utarepalloa. Miten niin on vinoutunutta sakkia... Utarepallohan on jalkapallon ja vapaapainin rakkauden hedelmä. Kai sitä teilläkin päin pelataan?

Edellisviikon huovutuskurssin tulokset oli tarkoitus esitellä yhdellä kertaa. Eihän tuo tuollainen toki onnistu joten pistetäänpä kuvia ensimmäisistä valmistuneista jutuista:

Värjäsin kurssilla valkoista villalankaa happoväreillä. Lanka on lapsuuteni lampaittemme villoista kehrättyä ja varmaankin kaksikymmentä vuotta vanhaa. Valkoisen Fretu-pässin lankoihin oli latautunut niin paljon muistoja ja odotuksia etten ollut malttanut koskea niihin. Nyt ne saivat uudet värit -ja mitkä värit! Vieläkään en tiedä miksi valitsin tuon mustikkasopan sävyn. Kuitenkin ajattelen joistakin asioista elämässä niin että sillä on tarkoituksensa. Ehkä tälläkin langan värillä on nappikohteensa tulevaisuudessa. En vain tiedä sitä vielä.

Happovärjäyksestä en osaa kertoa juuri tarkemmin, mutta tarkkaa ainesten mittausta se vaati ja lopulta liemi sekä tuote höyrysivät kattilassa. Tuskallisen suhteiden laskemisen jälkeen mielenkiintoista ja helppoakin. Noin kolmasosa langoista oli sidottuna paikkapaikoin tiukasti kalastajanlangalla pötkyksi jonka tuloksena langan pätkävärjätty olemus. Loput olivat löyhällä vyyhdellä ja värjäytyivät lähes tasaisesti. Yhdistelemällä lankoja pinnasta saa eläväistä. Lanka on kaksisäikeistä, melko ohutta puhdasta villaa. Mitäpä tuosta saisi? Ideoita?

Toinen uusi tuttavuus huovutuksen saralla oli minulle huopapitsi. Käsien välissä hangattiin ensin pötkyjä villasta kuiviltaan. Kylläpä kädet lämpenivät! Oivaa puuhaa kylmistä käsistä kärsiville! Sitten pötkylät aseteltiin limittäin ja lomittain oman maun ja suunnitelman mukaan. Liitoskohdat kiinnitettiin huovutusneulalla. Sen jälkeen saippuavedessä kostutetuin sormin käytiin läpi muut osuudet. Ideana opettajan mukaan on pitää pötkyt pyöreinä loppuun saakka. Kieltämättä kiusaus kävi kääriä työ bambuverhon sisään ja rulluttaa. Tällöin pitsi kuitenkin litistyisi.

Pitsi päätynee keittiön sohvalle tyynynpäällisen osaksi. Se vaatii kuitenkin vielä ahkeraa hinkkaamista jonkin hyvän elokuvan tai tv-sarjan tahtiin. Pelkästään työstettynä tuo on mielestäni turhan työläs tekniikka. Todennäköisesti palaan kuitenkin pitsiin vielä myöhemmin. Haluaisin nimittäin vetimen ompelemaani oranssiin fleecetakkiin...

Ensimmäinen sata rikki! Kiitos siitä! Enpä olisi uskonut puuhaan ryhtyessäni näin nopeasti sitä saavuttavani. Kuitenkin on vielä hirmuisesti opeteltavaa: mm. linkkaukset ja kuvien koon muuntamiset (huomaan että pursuilevat ilkeästi raameistan). Noh, olenhan nuori (blogaaja) vielä. Öitä!